Kategoriat
Uncategorized

Karibia, monikielisyys ja kääntäminen: kun Laura väitteli tohtoriksi

Luolan uusi vuosi alkoi hyvinkin vauhdikkaasti niin töiden kuin akateemisten saavutusten osalta, sillä 24.1. perustajajäsenemme Laura väitteli tohtoriksi englannin kielestä.

Lauran väitöskirja, “Heterolingualism and cultural integrity in Finnish translations of Anglophone Caribbean novels” (saatavana verkossa), käsittelee monikielisen kaunokirjallisen tekstin kääntämistä ja suomentajien käyttämiä käännösstrategioita. Aihe on tärkeä ja mielenkiintoinen monikielisessä, monikulttuurisessa maailmassamme, jossa tekstejä tuotetaan useissa eri kulttuurikonteksteissa joko tietoisesti tai tietämättä muiden kulttuurien käytettäväksi. Tällaisten tekstien kääntäminen, oli kyse sitten kauno- tai tietokirjallisuudesta tai asiatekstikäännöksistä, on haastavaa ja vaatii laajaa ymmärrystä käytettävissä olevista strategioista.

Aiheesta enemmän ja paremmin kertoo kuitenkin Laura itse. Siksi julkaisemme Lauran väitöstilaisuudessa pitämän lektion tässä.

Valokuva: Laura Ekberg, kirjan kansi: Helinä Taimi (@taimidraws)

LECTIO PRAECURSORIA

Monikielisyys on keskeinen osa karibialaista kaunokirjallisuutta. Valtaosa Karibialla julkaistavasta kaunokirjallisuudesta kirjoitetaan eurooppalaisilla kielillä, etenkin englanniksi. Pääkielenä toimivan englannin lisäksi teoksista löytyy kuitenkin usein myös muita kieliä, kuten ranskaa, espanjaa tai paikallisia kreolikieliä, jotka ovat sekoitus eurooppalaisia, afrikkalaisia ja paikallisten alkuperäiskansojen kieliä. Monikielisyys on karibialaiselle väestölle arkipäivää, joten kielestä toiseen vaihdetaan hyvin luontevasti, jopa lauseiden sisällä. Tällöin myös kaunokirjallisuuden kielessä eri kielten ja murteiden väliset rajat usein hämärtyvät. Karibialaiselle kirjailijalle kielen manipulointi ja erilaisten monikielisten käytänteiden hyödyntäminen ovat keino ilmaista paikallista kulttuuri-identiteettiä kielellä, joka on tullut heidän työkalukseen osana monisyistä historian painolastia.

Vieraista kulttuureista peräisin oleva kaunokirjallisuus antaa lukijalleen mahdollisuuden kokea kulttuuri tavalla, joka ei useinkaan ole mahdollista tietokirjojen avulla. Taiteella voidaan luoda elämyksiä, jotka osaltaan auttavat luomaan kulttuurienvälistä yhteisymmärrystä. Tällöin suomentaja voi myös osaltaan vaikuttaa siihen, miten vieraat kulttuurit näyttäytyvät suomennoskirjallisuuden lukijalle. Alkuperäisteoksen kulttuurisen eheyden säilyttäminen onkin yksi seikoista, joita suomentajan tulee pitää mielessään tekstiä suomentaessaan. Kulttuurisen eheyden käsite on keskeinen osa tutkimustani. Väitöskirjassani pureudun erilaisiin monikielisyyden ilmentymiin karibialaisissa romaaneissa ja niiden suomennoksissa ja kartoitan, millaisia strategioita suomentajat ovat hyödyntäneet kohdatessaan monikielisyyteen ja kulttuurisidonnaisuuteen liittyviä haasteita. Miten suomentaja toisintaa valitsemiensa käännösratkaisujen kautta alkuperäisteoksen lukijalleen tuottamaa kulttuurielämystä? Ovatko suomentajien käyttämät strategiat muuttuneet ajan saatossa? Entä miten lähde- ja kohdekielen väliset rakenteelliset erot vaikuttavat suomennokseen?

Väitöskirjani aineisto koostuu kymmenestä romaanista ja niiden suomennoksista. Kussakin romaanissa käytetään pääkielenä jotakin englannin varianttia, mutta kaikki tekstit sisältävät englannin lisäksi ainakin yhtä muutakin kieltä. Useimmissa teksteissä kieliä on enemmän kuin kaksi. Romaanit ovat seitsemältä eri kirjailijalta, ja niiden suomennokset seitsemältä eri suomentajalta. Ajallisesti tekstit sijoittuvat 1950-luvun ja 2010-luvun väliin. Aineistoni kattaa siis noin viisi vuosikymmentä englanninkielisen karibialaisen kirjallisuuden suomennoksia. Tämän lisäksi olen haastatellut viittä suomentajaa.

Karibialaisen kirjallisuuden tutkimus on osa jälkikoloniaalisen kirjallisuudentutkimuksen perinnettä, jossa keskitytään sellaisten yhteisöjen kirjallisuuteen, jotka ovat aikanaan olleet jonkin siirtomaavallan alaisuudessa. Vuosien saatossa kirjallisuudentutkimuksen saralle on ammennettu tutkimusmenetelmiä myös käännöstutkimuksen puolelta. Jälkikoloniaalisen kirjallisuudentutkimuksen kentällä kääntämisen käsitteellä ei kuitenkaan useinkaan tarkoiteta tekstin siirtämistä kielestä toiseen. Käännöstutkimuksesta on siis kieltenvälisen kääntämisen käsitteen sijaan lainattu ajatus kulttuurienvälisestä kääntämisestä, missä käännöksen lähteenä ei toimikaan toinen teksti vaan itse kulttuuri, jota kirjailija haluaa kuvata. Karibialaisesta kulttuurista ammentavaa teosta kirjoittava kirjailija siis omaksuu käännösmäisiä menetelmiä tehdessään valintoja sen suhteen, miten paljon vieraita kulttuurin piirteitä ja toisaalta selittävää tekstiä teokseen päätyy. Toisin sanoen, miten paljon kirjailija auttaa lukijaa ymmärtämään sellaisia kulttuurisidonnaisia käsitteitä ja ilmiöitä, joiden hän olettaa olevan lukijalle vieraita. Tutkimuksessani hyödynnetään käännöstutkimuksen menetelmiä niin lähtötekstien kuin niiden suomennostenkin analysointiin. Väitöskirjassani siis yhdistyvät nämä kaksi tutkimussuuntaa eli kieltenvälinen kääntäminen ja kulttuurienvälinen kääntäminen.

Monikielisyys on ilmiönä hyvin monipuolinen ja kaunokirjallisuudessa se ilmenee monin eri tavoin. Väitöskirjassani keskityn kahteen keskeiseen monikielisyyden ilmentymään: kieltenväliseen koodinvaihtoon ja puhekielen käyttöön. Kieltenvälisellä koodinvaihdolla tarkoitetaan kielestä toiseen vaihtamista tekstin sisällä. Romaaneissa siis englanninkielisen tekstin joukossa käytetään vieraskielisiä sanoja ja virkkeitä, jotka on toisinaan erotettu englanninkielisestä tekstistä kursiiveilla. Valitsemani esimerkki on haitilaisen Edwidge Danticat’n vuonna 1998 ilmestyneestä romaanista The Farming of Bones, Veressä viljava maa, jonka on suomentanut Leena Tamminen vuonna 2000. Tässä teoksen kertoja Amabelle puhuu puolisostaan Sebastienista, joka puheessaan sekoittaa espanjaa ja haitinkreolia, jotka olen merkinnyt sinisellä ja punaisella värillä. Kielten sekoittaminen kuvastaa teoksessa kuvatun yhteisön luontaista monikielisyyttä, sillä kirjan päähenkilöt ovat syntyjään haitilaisia, mutta he asuvat Dominikaanisessa tasavallassa. Kertoja Amabelle lisäksi vielä kääntää Sebastienin monikielisen puheen lukijalle englanniksi, minkä olen tässä merkinnyt vihreällä.

Puhekieltä puolestaan käytetään tutkimissani romaaneissa pääasiassa sellaisissa tilanteissa, joissa kirjan henkilö tai kertoja käyttää kreolikieltä. Kreolikielet ovat kieliä, jotka ovat muodostuneet sellaisessa tilanteessa, jossa eri kieliä puhuvat ihmiset ovat tarpeen edessä luoneet uuden, yhteisen kielen. Karibian saaristossa kreolikielet kehittyivät pääasiassa orjaplantaaseilla, sillä eri puolilta Afrikkaa kotoisin olevat orjat eivät puhuneet toistensa äidinkieliä, saati sitten valtaapitävien käyttämiä eurooppalaisia kieliä. Tavanomaisesti karibialaisessa kreolikielessä suurin osa sanastosta perustuu yhteen eurooppalaiseen kieleen, esimerkiksi englantiin, kun taas kielen muut rakenteet on lainattu erinäisistä afrikkalaisista kielistä tai paikallisten alkuperäiskansojen kielistä. Sanastonsa puolesta kreolikielet ovat siis usein varsin lähellä eurooppalaisia lähdekieliään. Kreolikielet ovat kautta historiansa olleet poliittisesti eurooppalaisia kieliä huomattavasti heikommassa asemassa, ja suurimmalla osalla kreolikielistä ei ole virallisen kielen asemaa yhteiskunnassa.

Käyttämällä puhekielistä englantia, joka jäljittelee kreolikielille tavanomaisia rakenteita, kirjailija voi siis tehdä eroa esimerkiksi kerronnassa käytettävän kirjakielen ja dialogissa käytettävän puhekielen välille. Tämä romaaneissa käytettävä puhekielen muoto ei siis ole varsinaisesti kreolikieltä, vaan puhekielistä englantia, joka jäljittelee kreolikieltä siten, että kreolia osaamaton lukija pystyy ymmärtämään tekstiä. Tähän valitsemani esimerkki on trinidadilais-amerikkalaisen Robert Antonin vuonna 2005 julkaistusta teoksesta Carnival, Karnevaalit, jonka on samana vuonna suomentanut Einari Aaltonen. Päähenkilö William, jonka repliikin olen merkinnyt punaisella, on Yhdysvaltoihin muuttanut trinidadilaismies, joka puhuu romaanissa pääosin amerikanenglantia. Tässä hän keskustelee trinidadinkreolia puhuvan Eddoesin kanssa, jonka repliikit olen merkinnyt sinisellä. Suomennoksessa kreolinkielinen dialogi on esitetty puhekielisenä suomena.

Suomentajien tavat kääntää näitä monikielisyyden ilmiöitä vaihtelevat paljon riippuen esimerkiksi siitä, minkä tyyppisestä monikielisyydestä kulloinkin on kysymys ja mihin tarkoitukseen sitä tekstissä käytetään. Kieltenvälisen koodinvaihdon osalta olen tutkimuksessani jakanut vieraskielistä aineistoa erilaisiin merkitysluokkiin. Useimmat suomentajat säilyttävät käännöksissä vieraskielistä tekstiä esimerkiksi silloin, kun kyseessä on viittaus henkilöön vaikkapa erisnimen tai hellittelynimen muodossa tai jos kyseessä on huudahdus tai kirosana, jotka eivät yleensä vaikeuta tarinan seuraamista, vaikka lukija ei niitä ymmärtäisikään. Kokonaiset lauseet tai useiden sanojen mittaiset tekstinpätkät säilytetään suomennoksissa useammin vieraskielisinä kuin yksittäiset sanat. Vieraskieliset kasvien ja eläinten nimet puolestaan on usein korvattu suomenkielisillä vastineilla, sillä näiden ymmärtäminen auttaa lukijaa luomaan mielessään kuvan tarinan ympäristöstä. Kulttuurisidonnaisten käsitteiden ja esimerkiksi uskontoon tai karibialaiseen kansanperinteeseen liittyvän sanaston suomentamisessa esiintyy eri suomentajien välillä enemmän vaihtelua kuin muissa luokissa. Joissakin tapauksissa tällaisia viittauksia on häivytetty käännöksissä, kun taas toisinaan vieraskielisiä käsitteitä on säilytetty ja toisinaan niiden yhteyteen on lisätty selityksiä, jotka auttavat suomenkielistä lukijaa ymmärtämään vierasta kulttuuri-ilmiötä.

Kreolikieltä edustavaa puhekielistä englantia suomentajat ovat kääntäneet pääosin hyödyntämällä sellaisia suomen puhekielen piirteitä, jotka eivät ole kytköksissä alueellisiin murteisiin. Näin suomentaja saa luotua vaikutelman puhekielestä, joka ei ole maantieteellisesti kytköksissä mihinkään tiettyyn alueeseen Suomessa. Joitakin ajallisia muutoksia on myös havaittavissa puhekielen suomentamisen käytännöissä. Ajan myötä suomentajat vaikuttavat kiinnittävän enemmän huomiota siihen, että dialogissa käytetty puhekieli on sujuvaa suomea, mikä auttaa luomaan käsityksen, että henkilö puhuu omaa äidinkieltään sen sijaan, että hän vaikuttaisi vieraan kielen puhujalta.

Yhä nykyäänkin karibialaisten yhteisöjen arkipäivään vaikuttaa, niin kielellisesti kuin monilla muillakin tavoilla, historian painolasti, jota Helinä Taimen tekemä väitöskirjani kansikuva ilmentää varsin konkreettisessa muodossa. Siirtomaavallan aikaan suuret valtamerilaivat kuljettivat sokeria ja muita tuotteita Karibian saaristossa sijaitsevilta orjaplantaaseilta Eurooppaan ja jättivät jälkeensä valtavan määrän laivojen painolastina käytettyjä tiiliä. Kuvan maisema on Barbadoksella sijaitsevasta luonnonpuistosta, jossa näistä tiilistä on rakennettu kulkureittejä puiston läpi. Barbadoksen pääkaupungista Bridgetownista löytyy kokonaisia taloja, jotka on rakennettu samaisista painolastitiilistä. Eurooppalaisten kielten tapaan siirtomaavallan mukanaan tuomat tiilet ovat siis paikallisväestön käsissä taipuneet toimivaksi hyödykkeeksi. Polut ovat ehkä toisinaan poukkoilevia, mutta rosoisuudestaan huolimatta käyttökelpoisia, kauniita ja taatusti tekijöidensä näköisiä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *